Kun lahjoitat Hätäapurahastoomme, autat perheitä ja yhteisöjä maastopalojen ja muiden luonnonkatastrofien jälkeen.

Etusivu LCIF:n vuosikertomus

Viesti vuoden 2021-2022 LCIF:n puheenjohtajalta

 

Hyvät ystävät,

Maailma tarvitsee toivoa. Ja Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) vastaa kutsuun tuoda toivoa apua tarvitsevaan maailmaan.

Tein ensimmäisen lahjoitukseni LCIF:lle vuonna 1988 ja tuen edelleen ylpeänä säätiötä. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että tukeni on auttanut lionien palvelua ja sitä kautta olemme muuttaneet maailmaa.

Minulla on ollut kunnia palvella LCIF:n puheenjohtajana tänä vuonna. Olen nauttinut saadessani kuulla monilta teistä siitä, mitä olette saavuttaneet tänä vuonna LCIF:n tuella. Olen erittäin ylpeä kaikesta siitä, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan.

Tarinat palvelustanne, LCIF:n apurahan avulla, ovat olleet inspiroivia. Vaikka monet avun saaneista eivät koskaan tule tietämään teistä, maailma on parempi paikka teidän ansiostanne.

Lue puheenjohtajan koko viesti.

 

Myönnetyt apurahat vaalipiireittäin (VP)

 

LCIF on myöntänyt 1250 apurahaa, yhteensä yli US$35,3 miljoonaa.*

Grants Awarded

Constitutional Area I
VP I

Yhdysvallat & sen territoriot, Bermuda, Bahamasaaret
US$3 730 193

Constitutional Area II
VP II
Kanada
US$390 188
Constitutional Area III
VP III
Etelä-Amerikka, Keski-Amerikka, Meksiko ja Karibian meren saaret
US$2 089 228
Constitutional Area IV
VP IV
Eurooppa
US$4 609 133
Constitutional Area V
VP V
Itä-Aasia, Kaakkois-Aasia
US$8 696 917
Constitutional Area VI
VP VI
Intia, Etelä-Aasia, Lähi-itä
US$5 722 368
Constitutional Area VII
VP VII
Australia, Uusi-Seelanti, Papua-Uusi-Guinea, Indonesia, Tyynenmeren saaret
US$977 784
Constitutional Area VIII
VP VIII
Afrikka
US$6 603 915

*Ei sidottu vaalipiiriin US$2 482 326.

Campaign 100

Juhlimme Kampanja 100 -keräystä

 

Kampanja 100: LCIF:n palveluvoimaa -keräys päättyi virallisesti 30. kesäkuuta 2022 lionien 104. kansainvälisessä vuosikokouksessa Montréalissa. Sinun kaltaistesi tukijoiden ansiosta LCIF on kerännyt yli 325 miljoonaa dollaria. Tämä oli säätiömme historian suurin varainkeruukampanja. Tämän kampanjan palveluvuodet, lionien johto ja esimerkit ovat varmistaneet, että LCIF voi edelleen jatkaa palvelun voimaannuttamista parantamalla terveyttä ja hyvinvointia, vahvistamalla yhteisöjä ja suojelemalla haavoittuvassa asemassa olevia vielä vuosien ja vuosikymmenten ajan.

Erityinen kiitos

Kiitos tohtori Jitsuhiro Yamadalle ja J. Frank Moore III:lle heidän johtajuudestaan ja tuestaan, joka auttoi tekemään kampanjasta menestyksen. Antamanne esimerkki on inspiraation lähde kaikille lioneille.

Tutustu Kampanja 100 -keräyksen vaikutukseen lukemalla toimivuoden 2021-2022 vuosiraportti.

Tarinat

 

Maailma tarvitsee toivoa nyt enemmän kuin koskaan. Maailmanlaajuisten kriisien aikana konflikteista ilmaston aiheuttamiin luonnonkatastrofeihin, maailma tarvitsee ystävällisiä tekoja ja toimintaa. LCIF ja lionit vastaavat kutsuun jokaisella apurahalla ja ohjelmalla, auttaen avun tarpeessa olevaa maailmaa ja antaen toivoa yhdelle ihmiselle kerrallaan.

Jokaisen LCIF:n apurahan takana on tarina täynnä inspiraatiota, vaikutusta ja hyväsydämisyyttä. Lue tarinoita, jotka ovat mahdollisia tekemiesi lahjoitusten kautta.

Katso tarinoita

 
LCIF Stories of Pride

Yhteistyökumppanit, yhteistyösuhteet ja tekniset kumppanit

 

LCIF:n kumppanuudet, yhteistyösuhteet ja tekniset kumppanuudet tarjoavat mahdollisuuksia jakaa kriittistä tietoa, inspiraatiota ja taloudellista tukea sekä resursseja suurten ja lupaavien hankkeiden edistämiseksi ja merkityksellisen muutoksen nopeuttamiseksi maailmanlaajuisesti.

Kumppanimme

Organisaatiot, jotka tarjosivat LCIF:lle rahoitusta.

 
 

Yhteistyösuhteemme

Kumppanit, jotka hyödynsivät LCIF:n tarjoamaa rahoitusta.

 
 

Tekniset kumppanimme

Organisaatiot, joiden kanssa LCIF kokoontui varmistaakseen projektien kestävyyden ja vaikutuksen.

 
 

Globaalit kumppanuudet lisäävät vaikutusta

Lions International on maailmanlaajuisesti tunnustettu yritysten sosiaalisen vastuun (corporate social responsibility, CSR) johtaja humanitaarisessa ja yhteisöissä toteutettavassa palvelussa. Järjestö on hyvin tunnettu, se toimii määrätietoisesti ja dynaamisesti ja sillä on kyky auttaa yrityksiä, säätiöitä ja hallituksia luomaan tarkkaan määriteltyä kestävää muutosta.

Lisätietoja