Kun lahjoitat Hätäapurahastoomme, autat perheitä ja yhteisöjä maastopalojen ja muiden luonnonkatastrofien jälkeen.

Etusivu LCIF:n historia

Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF) historia

LCIF:n tarina on vaikuttava – se on täynnä rajatonta myötätuntoa ja väsymätöntä lionspalvelun tukemista. Vuonna 1968 perustetun LCIF:n tehtävä on voimaannuttaa lionsklubeja, vapaaehtoisia ja kumppaneita terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi, vahvistaa yhteisöjä ja tukea apua tarvitsevia ihmisiä humanitaaristen palvelujen ja apurahojen kautta, jotka vaikuttavat ihmisten elämään maailmanlaajuisesti, sekä edistää rauhaa ja kansainvälistä yhteisymmärrystä.

Olemme jo yli 50 vuoden ajan omistaneet energiamme parantamaan lionien kyvykkyyttä kaikkialla maailmassa, jotta he voivat voimaannuttaa palvelemiaan paikkakuntia. Historiamme ja lionien vaikutus kasvaa jokaisen myöntämämme apurahan myötä. Tänään emme voisi olla ylpeämpiä saavutuksistamme tai innostuneempia työmme tulevaisuudesta.

1970-luku | 1980-luku | 1990-luku | 2000-luku | 2010-luku | 2020-luku

1970-luku

 

1972

1973

1980-luku

 

1984

  • LCIF aloitti kumppanuuden Quest Internationalin kanssa pystyäkseen toteuttamaan Lions Quest ‑nuorisokehitysohjelman.

1985

1986

1990-luku

 

1990

  • SightFirst-ohjelma aloitettiin. Toiminta-aikanaan se esti yli 30 miljoonan ihmisen vakavan näönmenetyksen. Myöhemmin käynnistetyn SightFirst-kampanjan avulla kerättiin yli 145 miljoonaa dollaria SightFirst-projekteille. Lue lisää SightFirst-ohjelmasta.

1997

  • LCIF aloittaa kumppanuussuhteen Kiinan vammaisten henkilöiden liiton kanssa Kiinan SightFirst-toimintaa varten.

1999

2000-luku

 

2001

  • Syyskuun 11. päivän hätäapurahasto keräsi 3 miljoonaa dollaria uhrien avustukseen. LCIF aloitti kumppanuussuhteen Special Olympics Internationalin kanssa tarjotakseen näköseulontaa urheilijoille Opening Eyes ‑ohjelman kautta. LCIF ja Maailman terveysjärjestö käynnistivät maailman ensimmäisen hankkeen, jossa kamppaillaan lapsuusiän sokeutta vastaan kaikkialla maailmassa.

2002

2004

  • Lionit järjestivät yli 15 miljoonaa dollaria Etelä-Aasian tsunamin hätäapuun. Siitä tuli LCIF:n historian suurin yksittäinen suurtuhon jälkeinen jälleenrakennushanke. Lue lisää LCIF:n hätäaputyöstä.

2005

  • SightFirst II ‑kampanja käynnistyi Lions Clubs Internationalin kansainvälisessä vuosikokouksessa Hongkongissa, ja sen aikana kerättiin yli 200 miljoonaa dollaria. Lionit keräsivät 5 miljoonaa dollaria hirmumyrsky Katrinan hätäaputyöhön.

2007

  • LCIF nimettiin maailman parhaaksi yhteistyökumppaniksi vapaaehtoistyössä Financial Timesin puolueettomassa tutkimuksessa. Lue lisää kumppaneistamme.

2008

  • LCIF sai suurimman yhden henkilön tekemän lahjoituksen, 3 miljoonaa dollaria. LCIF:n ja Habitat for Humanityn kumppanuusohjelman avulla rakennettiin tuhannes asunto. Lionit lahjoittivat 3 miljoonaa dollaria Sichuanin maanjäristyksen hätäapuun Kiinassa.

2009

2010-luku

 

2010

  • Lionit järjestivät näköseulonnan 211 000.:lle Special Olympics ‑urheilijalle. LCIF käynnisti yhteistyössä Bausch + Lombin kanssa lapsuusiän kaihialoitteen.

2011

  • LCIF järjesti yli 21 miljoonaa dollaria Japanin hätäaputyöhön maanjäristyksen ja hyökyaallon jälkeen. LCIF myönsi 10 000. apurahansa. Apurahoja on myönnetty yhteensä 708 miljoonan dollarin edestä.

2012

2013

  • LCIF ryhtyi yhteistyöhön GAVI Alliancen ja Yhdistyneen kuningaskunnan kehitysministeriön kanssa jatkaakseen kamppailua tuhkarokkoa vastaan ja sitoutui keräämään 30 miljoonaa dollaria vuoteen 2017 mennessä. LCIF laajensi kumppanuuttaan Special Olympics Internationalin kanssa: ohjelmaan tuli muutakin kuin näköseulontoja. Lionit ja LCIF auttoivat Carter Centeriä ja OPEA:a juhlimaan jokisokeuden eliminointia Kolumbiassa.

2014

  • LCIF laajensi Sight for Kids ‑kumppanuutta Johnson & Johnson Vision Caren kanssa Keniaan ja Turkkiin. Lionit ja LCIF auttoivat Carter Centeriä ja OPEA:a juhlimaan jokisokeuden eliminointia Ecuadorissa.

2015

  • LCIF, lionit ja kumppanit juhlivat 500. miljoonan asitromysiiniannoksen lahjoitusta. Kyseessä on trakooman hoidossa käytetty antibiootti. Lions Quest julkaisi päivitetyt ja selkeämmät opinto-ohjelmansa.

2017

  • Vuoden 1968 perustamisensa jälkeen LCIF on myöntänyt yli 13 000 apurahaa, joiden yhteisarvo on yli miljardi dollaria. Lue lisää LCIF:n vastuusta ja tietosuojasta.

2018

  • LCIF juhli 50-vuotista taivaltaan, jonka aikana se on auttanut lioneita vaikuttamaan laajalti. Säätiö, jonka toiminta rahoitetaan yksinomaan lionien ja kumppaneiden tekemillä hyväntekeväisyyslahjoituksilla, on myöntänyt yli miljardi dollaria lähes 14 000 apurahana, jotka keskittyvät näkökykyyn, nuorisoon, hätäapuun ja humanitaarisiin ohjelmiin.
  • Entiset kansainväliset presidentit Dr. Jitsuhiro Yamada ja J. Frank Moore III, Kampanjan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, julkistivat ylpeinä Kampanja 100: LCIF:n palveluvoimaa ‑keräyksen Lions Clubsin 101. kansainvälisessä vuosikokouksessa.

2019

2020-luku

 

2020

  • SightFirst – eräs LCIF:n merkittävimmistä ohjelmista – juhli 30 vuotta kestänyttä taivaltaan ehkäistävän ja parannettavan sokeuden suurimpien aiheuttajien torjumisessa sekä palveluiden tarjoamisessa sokeille ja näkövammaisille. Lue lisää SightFirstin Näkökyky kaikille ‑ohjelmasta.
  • LCIF:n hallitus hyväksyi kaksivuotisen strategisen kumppanuuden, jonka osapuolet ovat LCIF ja Global HOPE. Tässä kumppanuudessa tuetaan pitkäaikaisen toimintakyvyn kehittämistä Afrikassa syöpää ja veritauteja sairastavien lasten hoitamiseksi ja heidän ennusteidensa parantamiseksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
  • Maailma yhdistää voimansa COVID-19-pandemiaa vastaan ja LCIF vastaa ihmiskunnan kohtaamiin valtaviin haasteisiin mobilisoimalla yli 7,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria avustustyöhön.

2021

  • LCIF:n ja Special Olympicsin kumppanuudessa juhlitaan 20 vuoden taivalta, jonka aikana urheilijoille on tarjottu ilmaisia näköseulontoja Opening Eyes ‑ohjelman kautta. Ohjelman käynnistämisen jälkeen yli 445 000 urheilijan näkökyky on tarkistettu ja yli 189 000 urheilijalle on järjestetty silmälasit.

2022

  • Entinen kansainvälinen presidentti Dr. Jitsuhiro Yamada, Kampanja 100 -puheenjohtaja ja entinen kansainvälinen presidentti J. Frank Moore III, Kampanja 100 -varapuheenjohtaja, ilmoittivat ylpeinä 104. Lions Clubs Internationalin vuosikokouksessa, että LCIF on ylittänyt Kampanja 100: LCIF:n Palveluvoimaa -keräyksen tavoitteen. Kampanjan aikana kerättiin yhteensä 325 miljoonaa dollaria.
  • Sight For Kids, LCIF:n ja Johnson & Johnson Vision -säätiön yhteinen ohjelma juhli 20 vuotta jatkunutta yhteistyösuhdetta, jonka kautta toteutetaan monipuolisia näköhuollon ohjelmia. Ohjelman alkamisen jälkeen on tarkistettu yli 42 miljoonan lapsen näkökyky, ja yli 600 000 lasta on saanut silmälasit tai lähetteen jatkotutkimuksia varten.
  • Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut humanitaarisen kriisin, jossa LCIF auttaa apurahoilla, joiden avulla hankitaan ja jaetaan välittömiä avustustarvikkeita kuten ruokaa, vaatteita, hygieniatarvikkeita, makuupusseja ja lääkkeitä. LCIF mobilisoi yli 4,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ukrainan avustustoimintaan. LCIF on käynnistänyt Pakolaiset ja kodeistaan paenneet ihmiset -rahaston varmistaakseen, että lionit pystyvät auttamaan pakolaisia löytämään tarvitsemansa turvan nyt ja tulevaisuudessa.

2023

  • LCIF ja Lions Quest ovat ylpeitä saadessaan olla perustajajäseniä The Choose Kindness Project -liittoumassa, johon kuuluu johtavia voittoa tavoittelemattomia järjestöjä Yhdysvalloissa. Tavoitteena on kiusaamisen ehkäisy, tavoitteellinen inkluusio ja nuorten henkinen hyvinvointi.
  • Maailman terveysjärjestö WHO on vahvistanut, että Benin ja Mali ovat eliminoineet trakooman, sokeutta aiheuttavan bakteeriperäisen silmätulehduksen, kansanterveysongelmana. Tämä virstanpylväs on seurausta vuosien kovasta työstä, jota kunkin maan kansalliset hallitukset ovat tehneet kansainvälisten kumppaneiden tuella, mukaan lukien LCIF:n SightFirst-kumppanuus Carter Centerin kanssa.
  • LCIF mobilisoi yli 652 500 Yhdysvaltain dollaria Turkin lioneille maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön. Apurahavaroilla lionit voivat tarjota välitöntä, lyhyt- ja pitkäkestoista apua uhreille sen jälkeen, kun yksi voimakkaimmista maanjäristyksistä yli sataan vuoteen iski alueelle. Katso, miten me tuemme Turkkia ja Syyriaa.

LCIF palvelee lioneita. Lionit palvelevat maailmaa.

LCIF on olemassa parantaakseen lionien palvelua. Jos tarvitset rahoitusta mittavaan projektiisi, ota meihin yhteyttä. Voimme ehkä auttaa.